arrow facebook instagram snapchat search twitter
Skip to content

Uusia tuulia alkavaan kauteen: Lumineers suunnittelee siirtyvänsä Senior Elite 12 -sarjaan

Lumien tavoitteena on kaudella 2022-2023 luistella Kansainvälisen luisteluliiton uudessa Senior Elite 12 -sarjassa, jossa jäällä kisaa 12 luistelijan kokoonpano. SM-seniorisarjan rinnakkainen sarja on kehitetty osana pyrkimystä saada muodostelmaluistelu olympialajiksi.

“Elite 12 -sarja vaikuttaa ensi kaudella meille oikealta sarjalta: pääsisimme jatkamaan joukkueena eteenpäin vahvalla pohjalla ja samalla edistämään lajin tulevaisuutta uuden sarjan kautta. Tänä keväänä Lumeissa on tavallista suurempia muutoksia, ja uudessa sarjassa varmistaisimme joukkueen vahvan tekemisen säilymisen ja kehittymisen myös tulevaisuudessa”, kertoo valmentaja Liisa Lakela

“Kokonaan uusi sarja uudella, pienemmällä joukkueella antaisi samalla mahdollisuuden keksiä täysin uusia elementtejä, tai tehdä tuttuja elementtejä uudella tavalla. Joukkueen koko haastaa pohtimaan myös ohjelman sisältöä. Luistelutaito korostuu, tilaa on enemmän ja sitä kautta vauhti kasvaa. Pienempi joukkue mahdollistaa myös yksilöllisemmän valmennuksen”, jatkaa valmentaja Jenni Rahko.

Elite 12 -sarja on osa kansainvälisen taitoluisteluliiton (ISU) olympiahanketta. Ajatuksena on ollut, että olympiastatus lajille saataisiin todennäköisemmin 12 luistelijan kuin 16 luistelijan kokoonpanolla. 

“Lajin tekninen komitea on viestittänyt, että Elite 12 -sarjalle halutaan jatkoa riippumatta siitä, tuleeko tänä vuonna muodostelmaluistelulle olympiastatus vai ei. Kansainvälisiä kisoja on siis tulossa. Kansallisella tasolla olemme saaneet hankkeelle positiivista palautetta Suomen Taitoluisteluliitosta, ja  kansainvälisesti Suomelta on toivottu joukkuetta. Viralliset päätökset sarjoista ja niiden kansallisista kilpailuista tekee kuitenkin liittohallitus oman aikataulunsa mukaisesti”, avaa valmentaja Henriikka Latva, joka on myös Suomen taitoluisteluliiton Elite 12 -työryhmän jäsen.  

“Pyrimme Suomen edustusjoukkueeksi Elite 12 -sarjassa. Mitä tulevat kaudet tuovat tullessaan, sitä emme vielä ole päättäneet. Ennen kaikkea toivomme, että Lumit saavat alkavasta kaudesta kahden kovaonnisen koronavuoden jälkeen upean kisakauden ja joukkue pääsee kehittymään yhä eteenpäin”, Liisa summaa.  

 

Pähkinänkuoressa: Senior Elite 12

  • Kansainvälinen taitoluisteluliitto (ISU) on kehittänyt sarjan osana pyrkimystä saada muodostelmaluistelu olympialajiksi
  • Tulossa SM-seniorisarjaan nähden rinnakkaiseksi sarjaksi
  • 12 luistelijan kilpailukokoonpano
  • 2 ohjelmaa, kuten SM-senioreilla (päätös näistä tulossa kongressin jälkeen kesällä 2022)
  • Suomelta toivottu huippujoukkuetta sarjaan
  • pyrkimyksenä ottaa Elite 12 mukaan lajin MM-kisoihin

 

Artikkelin kuva: Jyri Jäppinen

Jaa